Hyvää Joulua blogin lukijoille!

Heipähei, Suomen juhlakansa! Kymmenen minuutin kuluttua maahan julistetaan joulurauha ja siihen mennessä olen jo taiteillut autolla korkeiden kinosten lävitse mökille saunanlämmitykseen. Siitä ilta jatkuu perinteiseen joulukirkkoon ja haudalla kynttilöiden sytyttelyyn.

Seuraavan kerran blogiin tulee syvällisempää sisältöä seuraavalla vuosikymmenellä. Siihen saakka siis:

Lämpöisää Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2010!

Haaste itselle

Nonnih, tehdäänpä päätökseni julkiseksi myös täällä blogissa. Olen luvannut tehdä kymmenen (10) yhden käden punnerrusta molemmilla käsillä kesäkuuhun mennessä - punnerrusten tulee olla teknisesti puhtaita. Jos epäonnistun tehtävässä, lahjoitan 250€ Unicefille hyväntekeväisyyteen.

Haastan samalla blogin lukijat tekemään itselleen jonkin hyvän haasteen!

Lukutoukka ja ilmastonmuutos

Kilon painoisen kirjan valmistaminen aiheuttaa suurinpiirtein 34 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Tämä vastaa noin 200 kilometrin ajomatkasta syntyvää co2 -määrää. Varsinaisena lukutoukkana olen ostanut syksyn aikana vähintäänkin usealla sadalla eurolla kirjoja - kymmeniä opuksia - ja siinä sivussa aiheuttanut hämmentävän määrän kasvihuonekaasuja. Tässähän on varsinainen dilemma; hyvä ja mieluinen harrastus, joka pidemmän päälle saattaa käy ympäristölle kalliiksi?

Jokainen voi pohtia omien harrastustensa ympäristölastia. Itse olen samaisen syksyn aikana ryhtynyt ostamaan käytettyjä kirjoja aina kun se on mahdollista, lisännyt kirjastokäyntejä moninkertaisesti, sekä samanaikaisesti alkanut myymään vanhat tarpeettomat kirjani netissä. Kesällä perustamani sivusto Kirjakirpputori.fi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin ilman suurempaa promottamistakin; on mukava huomata miten ihmiset hyödyntävät tällaista palvelua.

Toisin kuin monet oikeat hyönteiset - tämä lukutoukka ei hyödy lämpenevästä ilmastosta. Haluan jatkossakin pystyä sytyttämään takkaan tulen, kääriytymään huopaan ja nauttimaan kupin kuumaa glögiä - niin kuin talvella kuuluukin.

Nautinto on katoava luonnonvara

Kerta toisensa jälkeen havaitsemme että rikkaus ja yltäkylläisyys ei tuo onnea - ihmiset sen sijaan rakastavat asioita joita he eivät voi saada, ns. niukkoja resursseja. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset rakastavat tuotteita jotka ovat saatavilla vain rajoitetun ajan tai rajoitetussa määrin; jotain mitä naapurilla ei vielä ole.

70 vuotta sitten hedelmät olivat harvinaisuus - appelsiini oli lapsille palkinto hyvästä käytöksestä. Tämä auringonoranssi hedelmä tuotti aitoa onnea. Tänä päivänä hedelmät ovat kaikkien saatavilla joka paikassa ja halpaan hintaan. Harva lapsi - ja vielä harvempi aikuinen - kokee aitoa onnea päästessään käsiksi johonkin niin upeaan kuin appelsiiniin.
Sama pätee käytännössä kaikkiin muihinkin resursseihin kuten vaikkapa sähköön. Kun energiaa pursuaa töpselistä enemmän kuin kuluttaja voisi toivoa, miksi ryhtyä säästämään energiaa? Jos sähkön saanti olisi sidottu kiintiöön tulisi valot varmasti sammutettua huoneesta poistuessa. 70 vuotta sitten sähkö oli taivaan lahja - tänään koko asiaan ei kiinnitä huomiota.

Onko yltäkylläisyyden maailmassa jäljellä enää mitään nautintoa tuottavaa? Yli 6 miljardia ihmistä, tehokas liikenne ja kehittynyt viestintäteknologia tarjoaa yhtä aikaa rajattoman määrän potentiaalisia ystäviä ja rakastajia - tarkoittaako tämä sitä että ihmissuhteille on tapahtumassa sama inflaatio kuin muille runsaille hyödykkeille?

Yltäkylläisyyden maailmassa mikään ei tunnu miltään. Nautinto on katoava luonnonvara.

Taviksen autuus

Kävelen kassalle. Partani on ajamatta ja tukka sojottaa miten sattuu. Päälläni on ruma t-paita ja aivan väärät kengät. Opiskelijabudjetti on tiukentunut ja ostoskorissa on vain välttämättömiä tavaroita - maitoa, pari banaania ja purkki tomaattimurskaa. Tällä kertaa mukaan ei tarttunut luomumaitoa, tuoreita yrttejä, fiiniä suklaata taikka kallista valkohomejuustoa.

Ja en voi vastustaa hymyä. Tuntuu järjettömän hyvältä olla tavis. Ei paineita hifistelyyn keittiössä taikka muotisuuntausten seuraamiseen. Vähät muiden mietteistä, musta tulee isona filosofi.

Kaikki peliin

Sekä suomalaisia että solariumista poimittuja länsinaapureitamme vaivaa uhkapelihulluus. Suomalaiset pelaavat Veikkauksen pelejä keskimäärin 300 eurolla vuodessa ja lukema ei sisällä nettipokeriin upotettuja varoja. Ruotsissa MTV ja TV4+ näyttävät päivittäin pokeriohjelmia ja mainoskatkot pursuavat erilaisten nettikasinoiden ja bingolottojen spotteja. Katsellessani Tom Dwanin ilmiömäistä kilpakumppaninlukutaitoa Poker After Dark -ohjelmassa jään pohtimaan pokerin ja elämän yhteläisyyksiä. Yksi kiehtova ilmiö on pokerin voimakkain liike, all-in, kaikki peliin.

Millaisissa tilanteissa on parasta mennä all-in kun puhutaan pokerista? Voi olla että kassasi on laskenut turnauksessa niin vähiin, että ainoa tie ulos suosta on laittaa kaikki yhden käden varaan ja toivoa tuplausta. Voi olla, että kädessäsi olevat kortit eivät ole toivotunlaiset ja haluat pelottaa muut pelaajat kädestä pois kasvattamalla riskiä. All-in kuuluu pokerin luonteeseen, se on monessa tilanteessa toimiva työkalu, mutta siinä voi myös epäonnistua merkittävästi.

Millainen tilanne arkipäivässä voisi vaatia tällaista kaikki-tai-ei-mitään -mentaliteettia? Ehkäpä panostus omaan yritykseen. Jos projektiin ei omistaudu koko sielunsa ja ruumiin voimin, voi usein myös unohtaa suurmenestyksen. Heittäytyminen parisuhteeseen on toinen tilanne, jossa välimallit toimivat harvoin. All-in sisältää aina suuren riskin epäonnistumiseen - tässä tapauksessa sijoitetun pääoman tai rakkauden menettämiseen - mutta on muistettava että pelaamatta jättäminen voi olla yhtä huono tai huonompi vaihtoehto.

Tärkeä oppi Dan Harringtonin legendaarisessa pokerioppaassa on, että jokaisessa turnauksessa tulee tilanne, jolloin on luotettava kahteen korttiin. Kukaan ei selviä voittajaksi jos ei joskus uskalla työntää pelimerkkejään pöydän keskelle - nämä pelaajat jatkavat pelaamista kunnes vähitellen sokkopanokset ja antet syövät kassan kuivaksi.

Sademetsän ääniä asvalttiviidakossa

Linnunlaululla on ihmiselle luonnostaan rentouttava vaikutus - evoluution tuloksena ihminen on oppinut pitämään lintujen liverrystä merkkinä rauhasta ja turvallisuudesta, silloin kun laulu loppuu ja metsä hiljenee, ihminen alkaa tuntemaan itsensä rauhattomaksi.



Näin toteaa esityksessään Julian Treasure (katso esitys YouTubesta), joka on tutkimuksissaan havainnut äänten hurjan vaikutusvallan ihmisten työkykyyn ja stressitasoon. Avoimissa ja meluisissa toimistoissa ihmisten tuottavuus laskee jopa kaksi kolmannesta. Ongelma olisi korjattavissa yksinkertaisesti ulkoisen melun vaimentavilla kuulokkeilla ja vaikkapa linnunlaulu-CD:llä tai paremmilla äänieristeillä. Treasuren mukaan työkyky palaa tällä tavoin ennalleen.

Olen ehdotuksesta onnesta soikeana, sillä olen pohdiskellut ratkaisua tuottavuusongelmiini istuessani yliopiston tietokoneilla. Rynnin Teknikmagasinetiin ja ostan parin laadukkaita melunvaimennuksella varustettuja kuulokkeita ja tuuppaan mp3-soittiminen täyteen sademetsän ääniä. Totta tosiaan, luonnon äänet muodostavat hyvillä kuulokkeilla lähes huomaamattoman äänimaiseman, jossa omat ajatukset pysyvät fokuksessa. Muutaman kympin sijoitus hyviin kuulokkeisiin ja rentoutusnauhaan osoittautuu oivalliseksi.

My reality, is not your reality

On toki mahdollista, että koko maailmankaikkeus on pelkkä tietokonesimulaatio - illuusio. Mutta oletetaan harjoituksen vuoksi, että ympäröivästä maailmasta voidaan eristää absoluuttinen totuus. Sinä luet tätä tekstiä ja tunnet itsesi pitkästyneeksi jo ennen ensimmäisen kappaleen loppua; minä söin juuri mustikkapirtelön.

On mielenkiintoista huomata, että olemme yhteydessä tähän todellisuuteen vain aistiemme välityksellä. Se informaatio, joka kulkeutuu tunto-, haju-, maku- ja näköaisteista aivoihin muokkaa siis käsityksemme todellisuudesta. Lisäksi voidaan sanoa, että kognitiota ohjaa ja suuntaa halu - muokkaamme todellisuutta siihen suuntaan, joka tukee omia toiveitamme ja käsityksiämme - riippumatta siitä onko suunta väärä vai oikea. Voidaan väittää, että yksinkertaisempikin yksilö tajuaa maailmankuvan eroavan ihmiseltä toiselle - mutta näin perustavalaatuinen huomio unohtuu meiltä arkipäivässä jatkuvasti.

Sinun todellisuutesi ei ole minun todellisuuteni. Ja meidän todellisuutemme eroavat totuudesta.

 Informaatio itsessään ei sisällä tietoa - informaatio saa merkityksen vain kun sitä tulkitaan. Sama pätee aistiemme tuottamaan dataan todellisuudesta. Jos ihmiset järjestelmällisesti yrittäisivät ymmärtää, että me kaikki elämme samassa todellisuudessa, mutta tulkitsemme totuutta eri tavoin, maailma olisi erilainen paikka.

Uusi ilme blogille

Nonnih, kuten nohevimmat huomaavat ilman erillistä mainintaakin - blogin ulkoasua on hiukan päivitetty. Syy: Ei mikään erityinen. Hetken mielijohde. Elämässä on tärkeää uudistua väliajoin. Värit tukevat paremmin masentavaa syyssäätä.

Ilmasto muuttuu vai miten se nyt oli

15. lokakuuta internet täyttyy ilmastoaiheisista blogikirjoituksista. Ilmiön takana on BlogActionDay palvelu, joka kannustaa kirjasieppoja näpyttelemään tänä päivänä ehkäpä aikamme tärkeimmästä haasteesta, nimittäin ilmastonmuutoksesta. Aihe on erinomainen keskustelunavaus, sillä jokaisella tuntuu olevan ilmiöstä hieman oma näkemys.

Miksi ilmiötä kutsutaan melko mauttomalla ja hajuttomalla termillä ilmastonmuutos? On tietenkin totta, että ilmasto lämpenee ja jäähtyy epätasaisesti maantieteellisestä sijainnista riippuen; ilmaston tarkkoja muutoksia on vaikea ennustaa ja kattaa yhtenäisellä termillä. Suuri tiedemaailman konsensus (jos tällaista sanaa nyt tieteestä puhuttaessa saa edes käyttää) tunnustaa kuitenkin ilmaston lämpenevän suuressa mittakaavassa ja pääsyyllisen ilmiöön olevan ihmisen toiminta.* Ilmastonmuutos on päätynyt poliitikkojen suosikkisanaksi juurikin sen miedon tunneassosiaation takia. Hyvänä esimerkkinä voi pitää Hans Luntzin Yhdysvaltain republikaaneille laatimaa opasta, jossa hän kehottaa kaikkia poliitikkoja välttämään ilmaisua global warming, koska se on ahdistavampi verrattuna ilmastonmuutokseen, joka tuntuu helpommalta hyväksyä ja "kuulostaa aivan kuin olisit matkalla Pitsburghista Fort Lauderdaleen."**

Ajattelitpa sitten ilmastonmuutoksesta suuntaan tai toiseen, kannustan kaikkia tutustumaan YouTuben kanavaan "greenman3610", jossa Peter Sinclair esittelee viikottain uusia myyttejä liittyen ilmaston lämpenemiseen.



* 924 tieteellisen artikkelin analyysi, artikkelit olivat julkaistu vuosina 1993-2003 tieteellisissä julkaisuissa. Meta-analyysin tuloksena 0 (nolla) vajaasta tuhannesta artikkelista erosi yleisestä näkemyksestä, jonka mukaan ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan tuloksena. (Oreskes, Naomi, 'The Scientific Consensus on Climate Change', Science, vol. 306, issue 5702)
** Luntz, Frank, 'The Environment: A Cleaner, Safer, Healthier America'

Viikonloppu Göterborgissa

No niin - tällä kertaa en ryhdy pohtimaan mitään erityisen syvällistä vaan kirjoitan ihan perinteisen matkaraportin viikonlopun reissusta Ruotsin San-Franciscoon eli Göteborgiin.

Lähdimme liikkeelle kunnianhimoisesti kello yhdeksältä lauantai-aamuna. Pieneen saksalaiseen Audiin survottiin jälleen kerran kansainvälisesti värikäs joukkio, joka koostui blogia ylläpitävän puukkojunkkarin lisäksi kahdesta saksalaisesta, yhdestä itävaltalaisesta ja yhdestä ranskalaisesta vaihto-oppilaasta. Ensimmäinen ajomatka sujui nopeasti ja löysimme itsemme kaupungista hyvissä ajoin.

Kaupungin julkinen liikenne pelaa erinomaisesti. Lippuja saa ostettua riittävän monista paikoin, maksun voi hoitaa myös tekstiviestillä - ja vuorokauden lippu kustantaa mukavat 6,50€. Tässä olisi Helsingin Liikenteellä pohdittavaa kun länsinaapurissa yhden seutulipun hinnalla saa käyttää lauttoja, raitiovaunuja ja busseja rajattomasti.

Göteborg - rumia taloja, kauniita puistoja

Ruotsi kaksi ruminta rakennusta on Göteborgissa; kaupanpäälle kolhoosit sijaitsevat vierekkäin, jolloin ne tukevat järkyttävällä tyylillään mukavasti toisiaan. PriceWaterHouse Coopersin massiivinen toimisto kun näyttää karanneen Transformerms -elokuvasta tai Tähtien Sodasta. Toimistotalon vieressä värjöttelee oksettava Göteborgin oopperatalo, josta ei pysty sanomaan muuta kuin että arkkitehti taisi käyttää sormivärejä suunnitelmaa tehdessään. Aivan järkyttäviä taloja.

Göteborgi on toiselta kannalta yksi maan vihreimmistä kaupungeista jos asiaa tutkii puistojen pinta-alan suhteella asukasmäärään. Suurkaupungissa on nimittäin peräti 175 neliömetriä puistoa jokaikistä asukasta varten. Ryhmämme kävi seikkailemassa kuninkaallisessa puistossa ja totesi että sinne voi ihan oikeasti eksyä.

Vaihdos viihteelle

Shoppailu kaupungissa jätettiin sikseen aivan tyystin, sen sijaan kaupungin hyväksi kehuttu yöelämä tuli testattua. Nivå -nimisessä hieman laadukkaammassa baarissa sisäänpääsystä sai pulittaa yhteensä vajaan 20 euroa ja bissen hinta pyöri 5-6€ hujakoilla. Toisaalta laadusta oli mukava maksaa; yökerho oli suuri, laadukas, erittäin siisti - ja tietysti täynnä hienosti pukeutuneita paikallisia aatelisneitejä. Aristokraatit saivat tällä kertaa kuitenkin pysyä rauhassa ainakin omasta puolestani.

Viidakon valloitus sunnuntaina

Sunnuntain aloitimme tyylikkäästi checkaamalla itsemme ulos hostellista reilun tunnin myöhässä. Raahustimme kaupunginmuseoon, joka on ilmainen alle 25-vuotiaille. Näyttely herätti seurueessa ristiriitaisia tunteita - kukaan ei oikein saanut otetta museon teemasta.

Muutaman ratikanvaihdon jälkeen löysimme itsemme Universeumin etupihalta. Kyseessä on koko perheen tiedepuisto - osittain Heurekan ja Korkeasaaren risteytys. Laitoksessa on kerrassaan upeita kala-altaita täynnä paikkalisia kaloja ja myös eksoottisia eväkkäitä - piraijoita, karppeja, koralliriuttojen kaloja, haita jne. Keskuksessa voi kävellä valtameren lävitse ja seikkailla keinotekoisessa sademetsässä, jossa asustaa oikeasti kymmeniä eksoottisia lintulajeja, kaimaaneja, apinoita ja sammakoita - suurin osa eläimistä liikkuu metsässä vapaasti. Toisella puolen keskusta on tiedekeskus, jossa perheen pienimmät saavat kokeilla muun muassa mekaanista hevosta, erilaisia pelejä, meteorologina työskentelemistä, äänisyntetisaattoreita jne. Kaikenkaikkiaan vietimme paikassa aivan ratkiriemukasta aikaa. Tässä paikassa kaikkien sisäinen lapsi herää ainakin hetkeksi.

Universeumin jälkeen palasimme kebab-kioskin kautta autolle ja ajoimme mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin Linköpingiin.

Elämän kiertokulusta

Kohennan huiviani ja laitan takin napit kiinni; kylmä viima tuntuu virkistävältä kasvoillani, mutta tunkeutuu ikävällä tavalla vaatteisiin. Vilunväristyksen saattelemana toivon olevani jo kotona. Syksy on virallisesti tullut Linköpingiin. Kävellessäni takaisin yliopistolta huomaan maaston muuttuneen radikaalisti vain viikossa. Vielä viikko sitten lähestulkoon vihreät puut ovat vaihtaneet pukunsa ruskan iloisiin väreihin. Ulkona tuoksuvat kostea asfaltti ja pudonneet lehdet. Syksy on erinomaista aikaa pysähtyä hetkeksi pohtimaan elämän, ja universumin, jaksollisuutta.

Vuodenajat ovat tyypillinen esimerkki tästä syklisyydestä. Syksy seuraa kesää kunnes on taas talven vuoro. Vuorokausi jakautuu aamuun, iltaan ja kaikkeen näiden ääripäiden väliltä. Jopa kosmokselle voi määrittää omat vaiheensa; laajeneminen, stabiili vaihe ja lopulta vaihe jossa atomiytimet hajoavat, ja ken tietää uusien maailmojen synty - aivan kuin universaali vuosi. Saman jaksollisuuden voi havaita toistuvan kerta toisensa kaikkialla myös ihmiselämässä - rakkaus puhkeaa kukkaan ja kukoistaa, mutta saattaa vaipua talveksi horrokseen. Kuitenkin jo sanana syklisyys viittaa kiertokulkuun ja jatkuvuuteen. Elämä loppuu, mutta vain muuttaakseen muotoaan ja puhjetakseen kukoistukseen uudestaan. Aurinko laskee vain noustakseen uudestaan seuraavana päivänä. Ihmiset tulevat sekä menevät, vain löytääkseen toisensa uudestaan.

Talvi tulee kohta kaupunkiin, mutta tiedän kevään koittavan lopulta.

Ennakkoluulot, joita meillä ei koskaan ole

Minulla ei ole koskaan ennakkoluuloja. Ei sitten ikinä. Ei edes eilen kun kävelen kotiin ja näen heijastukseni kaupan näyteikkunasta, ihan vain todetakseni että olen parturin tarpeessa. Teen periaatepäätöksen; menen seuraavaan parturiliikkeeseen, jossa järkevä hintataso - aivan sama mikä paikka se on.

Paikka osoittautuu "Patrkin hiussalongiksi", omistaja on 45-vuotias sisilialainen, kaljamahainen, mustiin farkkuihin ja rock-t-paitaan pukeutunut, puoliksi tatuoitu karju. Patrik vetää liikkeensä ikkunan edessä röökiä ja toivottaa minut tervetulleeksi. Mietin, että tulipa taas tehtyä ihan tajuttoman hieno periaatepäätös.

Ajan parturin pihaan, heppu kehottaa menemään sisään - parturiin ei tunnu olevan tunkua. Istun jännittyneenä penkkiin. Patrik alkaa kyniä tukkaani tottuneen oloisesti. Heppu osoittautuu älyttömän sosiaaliseksi ja mukavaksi tyypiksi, joka on asunut jo 20 vuotta Ruotsissa. Äijä tekee selvästi paljon duunia,  pilkkahintaan verrattuna paikallisiin liikkeisiin. Istun parturin tuolissa 15 minuuttia ja totean yksinkertaisesti, että heppu on tehnyt loppujen lopuksi aivan älyttömän hyvää työtä. Menen melko varmasti uudestaan.

Kotimatkalla tajuan, millaista hölmöyttä on tuomita kirja kansiensa perusteella.

Ihmiskeho on liian kestävä

Vaikeasti ylipainoinen poika, ei juurikaan kahtakymmentä ikävuotta vanhempi, raahustaa lähimarketin kassalle kädessään pussi sipsejä, 3 litraa kokista ja viisi suklaapatukkaa. Hänen ihonsa on heikkokuntoinen, kasvonsa mielenkiinnottomat. Jään auttamatta pohtimaan, kuinka ihmeessä ihmiskeho kestää tällaista myrkyttämistä menemättä lopullisesti sekaisin?

20 000 vuotta sitten olosuhteet olivat vaativammat - ihmisen tuli sopeutua kylmyyteen, kuumuuteen, saalistajiin, nälänhätään, pilaantuneeseen ruokaan ja jopa myrkyllisiin aineisiin. Ihmisruumis kehittyi vuosituhansien kuluessa vahvaksi ja joustavaksi - lähes murtumattomaksi biomekaaniseksi koneeksi, joka kestää haluttaessa eriskummallista käsittelyä.Sopeutumiskyky oli evoluution ja ihmislajin kannalta edullista, mutta voiko liialla kulutuskestävyydellä olla haittapuolensa?

Maailmassa, jossa unenpuute, liika alkoholi, huono ruoka, tupakointi ja puutteellinen liikunta aiheuttaisivat nopeasti näkyviä ongelmia ei olisi sellaisia sairauksia kuin ylipaino, aikuisiän diabetes ja alkoholismi. Pullosta keppanaa saisi sellaisen darran, ettei seuraavaa tee mieli juoda. Askillinen tupakkaa saisi ihmisen haukkomaan henkeään pariksi päiväksi. Mutta ei - ihmiskehon kestäessä huonoja elämäntapoja vuodesta toiseen, sairaudet ja ongelmat pääsevät kehittymään liian pitkälle - ne kehittyvät lähes huomaamattoman hitaasti pisteeseen jossa takaisin kääntyminen on hankalaa, ellei mahdotonta. Tupakointi on automaattinen tapa, perjantaipullo(t) samaten.

Pitäisiköhän alkoholiin lisätä sellaista darranvahvistajaa - aromivahventeiden tapaan - ja tupakkaan vähän lisää tervaa, että ihmiset tajuaisivat myrkyttävänsä itseään hitaasti mutta varmasti. Ihmiskeho ei kestä mitä tahansa.

Käskekää ruotsalaisten seurata niitä saakelin EU-lakeja

Ostin kaupasta mustikkasmoothien; kannessa luvattiin että purkissa on vain puhdasta marjaa ja hedelmää, ei mitään ylimääräistä. Hyvillä mielin kulautin marjavaahdon vatsaani ja rupesin tutkailemaan sisältöä tarkemmin - sokeria tai säilöntäaineita ei smoothiessa ollut, mutta sen pääraaka-aineeksi mainostettua mustikkaa purnukassa oli peräti KAHDEKSAN kappaletta, tai 2% purkin sisällöstä. 98% oli omenaa ja banaania hmm.

Saksalainen ystäväni käänsi veistä haavalla toteamalla että hänen vadelmasmoothiessa oli sitten mustikkaa 5%. Täysjyväleiväksi mainostettu leipä on tarkemmalla tutkinnalla 30% täysjyvää, rasvaton maito on ykkösmaitoa.

Ruotsalaiset ovat kautta vuosien olleet aika välinpitämättömiä EU:n säädöksistä - ja ajoittain oman itsenäisyyden säilyttämisessä asettuminen kiiskeksi vastarannalle voi jopa kannattaa. Tässä tapauksessa säännökset kuitenkin tuntuvat löysiltä koskien mm. elintarvikkeiden markkinointia. Saisiko siihen saakelin purkkiin niitä mustikoita edes tusinan ennen kuin ryhtyy tekemään älyttömiä väitteitä pullon etiketissä?

Tukholma & Kööpenhamina - Nils Oscar Barley Wine vastaan Carlsberg

Kaksi viikonloppua, kaksi pääkaupunkia - saksalaisten toverieni kanssa tietenkin. Reissuissa lompakko kevenee 500 euroa. Kööpenhaminan metropolialueella asuu 1,8 miljoonaa ihmistä - Tukholmassa vastaava lukema näyttää 1,9 miljoonaa vaikkakin Tukholman keskusta on 50% tanskalaista verrokkiaan suurempi. Pohjoismaiset pääkaupungit ovat kuitenkin kovin erilaisia.

Suuremmasta koostaan huolimatta Tukholma vaikuttaa kodikkaammalta paikalta kuin Kööpenhamina, jonka katuja leimaavat vilske ja monipuoliset väestöryhmät. Kööpenhaminan esikaupunkialuilla kauppojen ikkunoissa löytyvät mainostekstit sekä tanskaksi että arabiaksi. Talojen seinät ovat keskustaa lukuunottamatta "koristeltu" erilaisin töherryksin ja graffitein. Ensivilkaisulla ei uskoisi, että tässä maassa asuu maailman onnellisin kansa. Keskustan alue vanhoine taloineen ja kymmenine patsaineen on kyllä viehättävä, mutta maiseman rikkovat monikymmennmetriset savupiiput ja tuulimyllyt, joita on ripoteltu pitkin merenrantaa.

Illan hämärtyessä otamme kuvia sakujen kanssa kuninkaallisen linnan edustalla olevan patsaan juurella. Voimakkaasti päihtynyt tanskalainen mies tulee riehumaan eteemme ja huutaa "raus! - painukaa hittoon sieltä.. se on kansallisaarre.." Epämiellyttävä miekkonen lähtee kuitenkin lätkimään kun linnan vartijat puolimetriä korkeissa karvalakeissaan käskevät neropattia jatkamaan matkaansa.

Toinen erikoinen huomio ettei Kööpenhaminan keskustasta meinaa löytyä kulmakioskien lisäksi yhtä ainoata ruokakauppaa. Mitä tämä kansa oikein syö? Ylihinnoiteltua silliä Nyhamnissa?

Tukholmassa suomalainen sydän rauhoittuu ja tuntee palanneensa kotiin. Kaupungin habituksessa on jotain todella kutsuvaa ja rauhoittavaa. Arkkitehtuuri on monin paikoin alkuperäistä - tai ainakin vanhaa tyyliä mainiosti jäljittelevää. Ruotsalaiset ovat olleet onnekkaita voidessaan säilyttää niin suuren osan alkuperäisestä rakennuskannasta. Tätä maata eivät ole sodat selvästi riivanneet pitkään aikaan. Tällä kertaa satunnaista matkailijaa suosii myös erinomainen sää.

Vanha kaupunki on jokaiset turistin must-see paikka. Sen sijaan kuninkaanlinnan vartijanvaihtoseremonia ei lämmitä edes vanhaa laskuvarjojääkäriä. Puoli tuntia täysin kryptisiä rituaaleja ja huutoja ja marsseja ja torvimusiikkia - ei nappaa.

Mikä on sitten tanskalaisten onnellisuuden salaisuus kun kerran ruotsalaiset asuvat varsinaisessa kansankehdossa? Veikkaan että vastaus piilee maassa puhuttavassa  täysin älyttömässä mongerruskielessä. Tanskalaiset eivät nimittäin ymmärrä edes toisiaan; aviomiesten ja -vaimojen nalkutus sekä poliitikkojen tyhjät palopuheet menevät kuurosta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sen sijaan tanskalainen ottaa hyvillä mielin kylmän Carlsbergin kumpaankin käteen ja marssii katsomaan vaikka jalkapalloa punavalkoinen huivi kaulassa.

Vihreä Linköping

Ei - tällä ei ole mitään tekemistä puoluepolitiikan kanssa. Tai saattaapa ollakin; Linköpingin kaupunginisät ja -äidit ovat pitäneet erinomaista huolta siitä, että kaupunkisuunnittelussa pidetään hyvää huolta kaupungin viihtyvyydestä ja ihmisten kosketuksesta luontoon. Kaupungin alueella on kymmeniä pieniä puistoja ja pari suurempaa viheraluetta. Erinomainen esimerkki on kerrassaan upea Linköpings Trädgårdsförening, jossa kaikenikäiset ihmiset tulevat nauttimaan luonnosta kaupungin keskellä! Kaiken lisäksi kaupungin busseista ainakin osa kulkee biokaasulla. Kuvareportaasi kertoo enemmän alueesta kuin sanat. Yleinen linja on, että luontoa on löydyttävä 100 metrin päästä mistä tahansa ulko-ovesta, urheilukenttiä on kaupungissa erittäin paljon.

 

 

2 tuntia sisään - Ruotsalaiset jonot

Ruotsissa rakastetaan jonottamista - jopa suomalainen KELAn luukuilla riutunut kaksijalkainen kokee olonsa tympäntyneeksi tunteja kestävissä ruotsalaisissa jonoissa. Ilmeisesti ainoastaan tapaamani ranskalaiset tuntevat olonsa kotoisaksi. Eilen jonotimme baariin 2 tuntia sisään, sisällä viihdyin peräti tunnin.

Kaupassa on käytössä käsikäyttöiset skannerit, seteli- ja kolikkoautomaatit. Kyseessä on suhteellisen sujuva järjestely ja edistysaskel muutenkin kelkasta pudonneeseen Suomeen. Harmillisesti kassoille syntyy joka marketissa jono. Tekniset edistysaskeleet kun mahdollistavat pienemmän työvoiman.

Kaiken huippuna teimme pienen psykologisen kokeen rakkaiden sakemanniystävieni kanssa. Muodostimme 10 ihmisen jonon spontaanisti keskelle ei mitään. Alle minuutissa ensimmäiset ohikulkijat liittyivät jonoon. Täällä pitäisi ottaa mallia Kiinasta, missä jonoja ei tunneta - on vain epämääräinen vellova massa ihmisiä, joka haluaa samaa asiaa.

Yliopiston opiskelijapalvelut on jonottamisen aatelia, sillä usein jonotuslippuautomaatille muodostuu oma jononsa. Kiitti hei, riitti sei.

Ituja ituja

Tämänpäiväinen teksti on tarkoitettu lähinnä ravitsemusasioista kiinnostuneille lukijoille. Ei ole kerta tai kaksi, kun omaankin otsaani on lätkäisty "ituhipin" leima sen jälkeen kun on käynyt ilmi, että keittiöstäni löytyy lähinnä kasvisruokaa ja sekin vielä mahdollisuuksien mukaan luomua. Kun idut kerran kelpaavat haukkumasanaksi, päätin tutkia kuinka paha asia tämä mauton ruoka-aine lopulta on. Ostin itselleni idätyspurnukan ja säkillisen alfalfa -siemeniä kokeilumielessä ja tänä aamuna sain nauttia herkullisen salaatin, jonka hämmentävät valkoiset pikku idut kruunasivat. Koko idätysprosessi oli naurettavan helppo eikä vaatinut mitään erityisosaamista.

Itu on kuin luonnon oma vitamiinipilleri, jossa on D, E ja B-vitamiineja lukuunottamatta käytännössä täydellinen ravintokoostumus. Se on elämän alku - siinä on kaikki mitä tarvitaan uuden kasvin rakentamiseksi vettä lukuunottamatta. Idut sisältävät runsaasti terveellisiä kuituja, jotka huoltavat ruoansulatuselimistöä ja niitä voi syödä melkeinpä loputtomasti, sillä ne sulavat erittäin hyvin. Iduissa on myös monipuolinen aminohapporakenne ja niiden glykeeminen indeksi on nolla. Kaikenkaikkiaan on olemassa vain kourallinen ravintoaineita, jotka ovat koostumukseltaan optimaalisempia kuin idut.

Viereinen kuva on nutritiondata.com sivustolta, jota suosittelen lämpimästi käyttämään jos on kiinnostusta ravitsemustieteisiin. Linkistä saat kattavan analyysin alfalfa -iduista.

Kaikenkaikkiaan idut ovat lähes täydellistä ravintoa pinaatin, basilikan ja parsakaalin ohella. Tulevaisuudessa kannankin varmasti ituhipin leimaani ylpeänä ja hymyilen ystävällisesti ymmärtämättömälle mäkkiruokailijalle.

Kelvoton ruotsalainen leipä

Käsitellään nyt nämä kliseisimmät aiheet alta pois niin voimme jatkossa kirjoittaa.. lisää kliseitä. Ensimmäinen asia, jota suomalainen ulkomailla kaipaa on ruisleipä. On vaikea uskoa, että sukulaissielujemme kansankodissa Ruotsissa ei meinaa löytää tummaa leipää edes aurinkolasit päässä, mutta niin se vain on. Kaikki hyllyt hohtavat valkoista raffinoitua leipää, jossa on ravintoarvoa yhtä paljon kuin pussissa betonia. Yritin ottaa kuvia kaupan hyllystä, mutta tulin siihen tulokseen että haluan säilyttää hyvät välit lähimarketin kauppiaaseen, joka antoi minulle kerran chili-paprikan ihan ilmaiseksi.

Ruotsalainen leipä on suomalaiseen suuhun toivottoman makeaa, samasta asiasta valittavat jopa yleisesti makuaistittomat saksalaiset ystäväni. Jotain on vialla kun Lidlin ällöttävään nukkapumpulileipään tottuneet sakemannit saa tuohtumaan.

Yleensä ruotsalainen ruoka on mahtavaa ja kauppojen valikoimat ovat taivaalliset luomuhifistelystä kiinnostuneelle kuluttajalle. Esimerkiksi paketti luomukananmunia maksaa 1,50 euroa ja kylmäpuristettu luomurypsiöljy alle 3 euroa. Osittain biodynaaminen (demeter-merkitty) ja muuten luomutuotettu aamiaismyslisäkki irtoaa alle 4 eurolla . Tulen kirjoittamaan aiheesta laajemmin tuonnempana kun saan valmiiksi kattavamman selvityksen kauppojen valikoimista.

Yleisesti voin sanoa, että lähes kaikista tuotteista on saatavilla luonnonmukaisesti tuotettu KRAV-merkitty tuote, joka on myös kymmeniä prosentteja edullisempi kuin suomessa.

Piiri pieni pyörii

Jo sanana "ankkalammikko" viittaa tiettyy sisäänpäinlämpenevyyteen, joka saatetaan liittää suomenruotsalaiseen väestöön. Valitettavasti nepotismiin ja kotiinpäin vetämiseen syyllistyvät käytännössä sekä suomalalaiset, että ruotsalaiset.. ja koko muu universumi.

Vaihto-oppilaspiireissä on helppo havaita henkinen ghettoutuminen sillä suurin osa ihmisistä hengailee edelleen niiden muutaman tyypin kanssa, jotka ovat tavanneet ensimmäisenä päivänään Linköpingissä. Nämä ihmiset ovat lähes poikkeuksetta omia kansanmiehiä- ja naisia. Ei ole lainkaan yllättävää, että oudossa ympäristössä ihminen pyrkii säilyttämään edes tiettyjä tuttuja elementtejä kotimaastaan. Mutta onkos siinä sitten mitään järkeä?

Koko hiivatin vaihto-oppilasjärjestelmän tarkoituksena on lisätä ajatusten ja kulttuurien vaihtoa.

Mielestäni ei ole mitään järkeä lähteä Ruotsiin paremman opetuksen perässä - täältä kannattaa tulla hakemaan kielitaitoa sekä maailmaasyleilevää näkemystä.

Itse olen koettanut verkostoitua tehokkaasti espanjalaisten, ranskalaisten, luxemburgilaisten ja saksalaisten kanssa - mutta esimerkiksi viimeisenä mainitsemani sakemannit hengailevat minua lukuunottamatta käytännössä keskenään. Myönnän kuitenkin, että itselleni sortuminen oman ankkalammikon muodostamiseen on käytännössä hankalampaa - parin sadan saksalaisen sijaan täällä taitaa olla ainoastaan kolme suomalaista itseni lisäksi.

Tammikuussa moni vaihtari miettii, että miksi ihmeessä ei ymmärrä vieläkään sanaakaan ruotsia.

Etelä-Götanmaan tarzan

Ankkalammikko on nimitys, jota käytetään kuvaamaan suomenruotsalaista väestöä. Peter Nyman on kirjoittanut aiheesta samannimisen kirjan. Itse edustan vuoden ajan suomalaista väestöä Ruotsissa, Linköpingin yliopistossa, ja tämä blogi kertoo nuoren miehen yrityksestä rakentaa oma paikallinen ankkalammikko sinne Itämeren paremmalle rannalle.

Tulen kirjoittamaan seuraavan vuoden aikana varmasti niistä asioista, joista jaksan yleistekin kiihkoilla:

• ravinto
• liikunta
• ympäristökysymykset
• saunan puute
• kelvoton ruotsalainen leipä
  

Välttääkseni miljoona kysymystä: Opiskelen Linköpingin yliopistossa puoli vuotta paikallista kieltä, kulttuuria ja yhteiskuntaa. Kevätkauden pänttään tuttuja kauppatieteen kursseja. Alla olevasta kartasta saat selville kaikki olemiseeni liittyvät taktiset sijainnit. Tulen mahdollisesti merkitsemään karttaan jatkossa myös muita kohteita, joissa olen vieraillut vaihtovuoteni aikana.


Näytä Linköping suuremmalla kartalla

Tervetuloa seuraamaan blogia!