Ihmiskeho on liian kestävä

Vaikeasti ylipainoinen poika, ei juurikaan kahtakymmentä ikävuotta vanhempi, raahustaa lähimarketin kassalle kädessään pussi sipsejä, 3 litraa kokista ja viisi suklaapatukkaa. Hänen ihonsa on heikkokuntoinen, kasvonsa mielenkiinnottomat. Jään auttamatta pohtimaan, kuinka ihmeessä ihmiskeho kestää tällaista myrkyttämistä menemättä lopullisesti sekaisin?

20 000 vuotta sitten olosuhteet olivat vaativammat - ihmisen tuli sopeutua kylmyyteen, kuumuuteen, saalistajiin, nälänhätään, pilaantuneeseen ruokaan ja jopa myrkyllisiin aineisiin. Ihmisruumis kehittyi vuosituhansien kuluessa vahvaksi ja joustavaksi - lähes murtumattomaksi biomekaaniseksi koneeksi, joka kestää haluttaessa eriskummallista käsittelyä.Sopeutumiskyky oli evoluution ja ihmislajin kannalta edullista, mutta voiko liialla kulutuskestävyydellä olla haittapuolensa?

Maailmassa, jossa unenpuute, liika alkoholi, huono ruoka, tupakointi ja puutteellinen liikunta aiheuttaisivat nopeasti näkyviä ongelmia ei olisi sellaisia sairauksia kuin ylipaino, aikuisiän diabetes ja alkoholismi. Pullosta keppanaa saisi sellaisen darran, ettei seuraavaa tee mieli juoda. Askillinen tupakkaa saisi ihmisen haukkomaan henkeään pariksi päiväksi. Mutta ei - ihmiskehon kestäessä huonoja elämäntapoja vuodesta toiseen, sairaudet ja ongelmat pääsevät kehittymään liian pitkälle - ne kehittyvät lähes huomaamattoman hitaasti pisteeseen jossa takaisin kääntyminen on hankalaa, ellei mahdotonta. Tupakointi on automaattinen tapa, perjantaipullo(t) samaten.

Pitäisiköhän alkoholiin lisätä sellaista darranvahvistajaa - aromivahventeiden tapaan - ja tupakkaan vähän lisää tervaa, että ihmiset tajuaisivat myrkyttävänsä itseään hitaasti mutta varmasti. Ihmiskeho ei kestä mitä tahansa.