Nautinto on katoava luonnonvara

Kerta toisensa jälkeen havaitsemme että rikkaus ja yltäkylläisyys ei tuo onnea - ihmiset sen sijaan rakastavat asioita joita he eivät voi saada, ns. niukkoja resursseja. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset rakastavat tuotteita jotka ovat saatavilla vain rajoitetun ajan tai rajoitetussa määrin; jotain mitä naapurilla ei vielä ole.

70 vuotta sitten hedelmät olivat harvinaisuus - appelsiini oli lapsille palkinto hyvästä käytöksestä. Tämä auringonoranssi hedelmä tuotti aitoa onnea. Tänä päivänä hedelmät ovat kaikkien saatavilla joka paikassa ja halpaan hintaan. Harva lapsi - ja vielä harvempi aikuinen - kokee aitoa onnea päästessään käsiksi johonkin niin upeaan kuin appelsiiniin.
Sama pätee käytännössä kaikkiin muihinkin resursseihin kuten vaikkapa sähköön. Kun energiaa pursuaa töpselistä enemmän kuin kuluttaja voisi toivoa, miksi ryhtyä säästämään energiaa? Jos sähkön saanti olisi sidottu kiintiöön tulisi valot varmasti sammutettua huoneesta poistuessa. 70 vuotta sitten sähkö oli taivaan lahja - tänään koko asiaan ei kiinnitä huomiota.

Onko yltäkylläisyyden maailmassa jäljellä enää mitään nautintoa tuottavaa? Yli 6 miljardia ihmistä, tehokas liikenne ja kehittynyt viestintäteknologia tarjoaa yhtä aikaa rajattoman määrän potentiaalisia ystäviä ja rakastajia - tarkoittaako tämä sitä että ihmissuhteille on tapahtumassa sama inflaatio kuin muille runsaille hyödykkeille?

Yltäkylläisyyden maailmassa mikään ei tunnu miltään. Nautinto on katoava luonnonvara.

Taviksen autuus

Kävelen kassalle. Partani on ajamatta ja tukka sojottaa miten sattuu. Päälläni on ruma t-paita ja aivan väärät kengät. Opiskelijabudjetti on tiukentunut ja ostoskorissa on vain välttämättömiä tavaroita - maitoa, pari banaania ja purkki tomaattimurskaa. Tällä kertaa mukaan ei tarttunut luomumaitoa, tuoreita yrttejä, fiiniä suklaata taikka kallista valkohomejuustoa.

Ja en voi vastustaa hymyä. Tuntuu järjettömän hyvältä olla tavis. Ei paineita hifistelyyn keittiössä taikka muotisuuntausten seuraamiseen. Vähät muiden mietteistä, musta tulee isona filosofi.

Kaikki peliin

Sekä suomalaisia että solariumista poimittuja länsinaapureitamme vaivaa uhkapelihulluus. Suomalaiset pelaavat Veikkauksen pelejä keskimäärin 300 eurolla vuodessa ja lukema ei sisällä nettipokeriin upotettuja varoja. Ruotsissa MTV ja TV4+ näyttävät päivittäin pokeriohjelmia ja mainoskatkot pursuavat erilaisten nettikasinoiden ja bingolottojen spotteja. Katsellessani Tom Dwanin ilmiömäistä kilpakumppaninlukutaitoa Poker After Dark -ohjelmassa jään pohtimaan pokerin ja elämän yhteläisyyksiä. Yksi kiehtova ilmiö on pokerin voimakkain liike, all-in, kaikki peliin.

Millaisissa tilanteissa on parasta mennä all-in kun puhutaan pokerista? Voi olla että kassasi on laskenut turnauksessa niin vähiin, että ainoa tie ulos suosta on laittaa kaikki yhden käden varaan ja toivoa tuplausta. Voi olla, että kädessäsi olevat kortit eivät ole toivotunlaiset ja haluat pelottaa muut pelaajat kädestä pois kasvattamalla riskiä. All-in kuuluu pokerin luonteeseen, se on monessa tilanteessa toimiva työkalu, mutta siinä voi myös epäonnistua merkittävästi.

Millainen tilanne arkipäivässä voisi vaatia tällaista kaikki-tai-ei-mitään -mentaliteettia? Ehkäpä panostus omaan yritykseen. Jos projektiin ei omistaudu koko sielunsa ja ruumiin voimin, voi usein myös unohtaa suurmenestyksen. Heittäytyminen parisuhteeseen on toinen tilanne, jossa välimallit toimivat harvoin. All-in sisältää aina suuren riskin epäonnistumiseen - tässä tapauksessa sijoitetun pääoman tai rakkauden menettämiseen - mutta on muistettava että pelaamatta jättäminen voi olla yhtä huono tai huonompi vaihtoehto.

Tärkeä oppi Dan Harringtonin legendaarisessa pokerioppaassa on, että jokaisessa turnauksessa tulee tilanne, jolloin on luotettava kahteen korttiin. Kukaan ei selviä voittajaksi jos ei joskus uskalla työntää pelimerkkejään pöydän keskelle - nämä pelaajat jatkavat pelaamista kunnes vähitellen sokkopanokset ja antet syövät kassan kuivaksi.