Ituja ituja

Tämänpäiväinen teksti on tarkoitettu lähinnä ravitsemusasioista kiinnostuneille lukijoille. Ei ole kerta tai kaksi, kun omaankin otsaani on lätkäisty "ituhipin" leima sen jälkeen kun on käynyt ilmi, että keittiöstäni löytyy lähinnä kasvisruokaa ja sekin vielä mahdollisuuksien mukaan luomua. Kun idut kerran kelpaavat haukkumasanaksi, päätin tutkia kuinka paha asia tämä mauton ruoka-aine lopulta on. Ostin itselleni idätyspurnukan ja säkillisen alfalfa -siemeniä kokeilumielessä ja tänä aamuna sain nauttia herkullisen salaatin, jonka hämmentävät valkoiset pikku idut kruunasivat. Koko idätysprosessi oli naurettavan helppo eikä vaatinut mitään erityisosaamista.

Itu on kuin luonnon oma vitamiinipilleri, jossa on D, E ja B-vitamiineja lukuunottamatta käytännössä täydellinen ravintokoostumus. Se on elämän alku - siinä on kaikki mitä tarvitaan uuden kasvin rakentamiseksi vettä lukuunottamatta. Idut sisältävät runsaasti terveellisiä kuituja, jotka huoltavat ruoansulatuselimistöä ja niitä voi syödä melkeinpä loputtomasti, sillä ne sulavat erittäin hyvin. Iduissa on myös monipuolinen aminohapporakenne ja niiden glykeeminen indeksi on nolla. Kaikenkaikkiaan on olemassa vain kourallinen ravintoaineita, jotka ovat koostumukseltaan optimaalisempia kuin idut.

Viereinen kuva on nutritiondata.com sivustolta, jota suosittelen lämpimästi käyttämään jos on kiinnostusta ravitsemustieteisiin. Linkistä saat kattavan analyysin alfalfa -iduista.

Kaikenkaikkiaan idut ovat lähes täydellistä ravintoa pinaatin, basilikan ja parsakaalin ohella. Tulevaisuudessa kannankin varmasti ituhipin leimaani ylpeänä ja hymyilen ystävällisesti ymmärtämättömälle mäkkiruokailijalle.